Original/Suomi

Amazing Race ohjelma jossa kierretään ympäri maailmaa erilaisin tehtävin ja juonenkääntein.

Amazing Race lyhyesti

Kisa ympäri maailmaa lähtee jostakin kotimaan kaupungista ja kilpailun aluksi katsojille esitellään osallistuvat parit. Kilpailu käydään siis pareittain (joilla on jokin side keskenään), mutta joskus osa pareista tekee yhteistyötä keskenään.

Yleisesti original versiossa on joitain poikkeuksia lukuunottamatta kisaillut 11 paria, jotka tippuvat pikkuhiljaa kisasta tulemalla Pit Stopille eli varikolle viimeisenä. Kisassa on yleensä muutama non elimination kohtia, jolloin kukaan ei tipu, mutta saavat ylimääräistä vaivaa seuraavalle etapilleen.

Pelaajat voivat saada matkan varrella helpotuksia esimerkiksi pikapassin voittamalla, taikka ehtimällä ensin väistämispakolle ja pakottaa toinen joukkue odottamaan tovin.

Matkanvarrella on tehtäviä, joista osa on tiesulkuja, joiden tehtävän tekee vain toinen kilpailijoiden valitsema osallistuja. Kiertotiessä on kaksi vaihtoehtoa ja voi valita kumman molemmat kilpailijat yrittävät suorittaa, tehtävää voi myös vaihtaa.

Väistämispakko muuttui myöhemmin U-käännökseen, eli voi pakottaa toisen joukkueen suorittamaan molemmat kiertotien tehtävät. Näitä on kisassa vain muutama ja niistä tulee etukäteen varoitus.

Saavuttuaan varikolle ja saatuaan tiedon siitä monesko on, ja sen ettei eliminoidu kilpailijat yöpyvät hotellissa, kunnes taas aamulla jatkavat matkaa yleensä uuteen maahan ja siellä olevaan kohteeseen vihjeen peruusteella.

Kun jäljellä on enää muutama pari, yleensä neljä, alkaa kilpailun finaali. Finaalissa yleensä on haastavia tehtäviä ja menneen kauden kertaamista jossakin muodossa. Kun kaikki tehtävät on ratkottu pääsee juoksemaan maaliin, jonne ensimmäisenä tullut pari jakaa palkintopotin, joka originalissa on yleensä miljoona dollaria.

Oma Amazing Race historia:

Olen itse varmaan katsonut kaikki Suomessa esitetyt Phil Keoghanin juontamat original versiot. Suomen vierailut aikanaan oli todella mielenkiitoista katsoa. Tässä ohjelmassa on vain jotain joka laittaa katsomaan kaudesta toiseen.

En osaa sanoa mikä tässä on se juttu, mutta tätä on vain viihdyttävää seurata miten ihmiset sekoilevat ympäri maailmaa ja tekevät haastavia tehtäviä. Suomalaista versiosta aiheesta on odotettu jo niin pitkään, että oikeastaan ei enää sitä jaksanut edes toivoa, kun keväällä 2023 tuli tieto Nelonen median hankkeesta tehdä tästä kotimainen versio… Toivottavasti sitä ei sössitä mitenkään, sillä kuten sanottu tämä on erinomainen formaatti.